Hei
21
Kisoja, kisoja ja kisoja…
Kategoriassa -X- Seuraa, Kilpailu

Kisoja riittää, eli on kansallisia ja kansainvälisiä niin MM kuin Word mestaruus statuksella jne, jne… Ja tämähän on hyvä asia, eli MOVA- harrastukseen tulee selkeästi lisää ja haastetta kun alkaa kisailemaan ja kun kaikenmailman kisoja riittää pilvin pimein, niin voi jopa keskittyä vain kisaamiseen harrastuksessaan, jos vain rahat ja aika riittää matkustamiseen ympäri mailmaa. Jos taas ei, niin täällä Suomessa päästään myös kisailemaan, koska MOVA- Suomen mestaruus kisat ovat ihan ovella, eli 6-10.8.2009 Pohjanmaalla, joten kaikki kynnelle kykenevät mukaan kisaamaan ja ilmoittumaan sivustolla http://movasm.info/ . Muita tulevia mielenkiintoisia kisoja mailmalla on tietysti viralliset MM- kilpailut Tsekeissä http://www.wpc2009.cz/ 29.7 - 9.8 2009 jotka ovat harmillisesti päällekkäin Suomen kisojen kanssa, joten kumpaankin ei voi päästä, mutta voit tutustua kilpailun tehtäviin virallisen tehtäväkuvauksen (joka aina julkaistaan ennen virallisia FAI- kisoja (kansalliset tai kansainväliset)) kautta, joka löytynee esim tätä klikkaamalla .

Mielenkiintoisia menneitä kisoja on myös ollut ja niistä päälinmäisinä tulee esiin Brittien mestaruuskisat ja tietysti World Air Gamesit (tästä klikkaamalla Mathieun kisaraporttiin) jossa Ozonen Viper2 siipi otti kolmois voiton (itseasiassa viitoisvoiton) ja yllättäen voittajana oli kukas muu kuin Mathieu. Äskeittäin loppuneessa Brittien mestaruuskisoista tekee mielenkiintoisen siksi, että voittaja ja muutama muut Britti pilotit käyttivät isoa siipeä, kun taas samoissa kisoissa Ranskalaiset kilpailivat perinteisesti pienillä siivillä. Kaikkien yllätykseksi voiton vei vanha “konna” Brittien Micel Carnet isolla 31 M2 Dudek Nucleon siivellä ja Mathieu jäi vasta sijalle 15 Viper2: sellaan (Brittien avoimien kisojen viralliset tulokset tästä klikkaamalla.). M.Carnet kehui, että voiton avain oli juuri uusi Dudek Nucleon siipi ja sen ALC- ohjaus. Hän jopa väitti, että siivellä saadaan isompi nopeus isompana kokona, kuin pienempänä kunhan trimmit ovat vain auki ja speedi pohjassa. Tämähän voi pitää ihan paikkaansakin, koska hieman samanlaisilla trimmeillä varustetusta Dudek Synthesis siivestä on pitkään huhultu samaa, että siipi kulkee nopeammin isompana, kun han vain mainitut asiat on käytössä.

Myös vähemmän mielenkiintoisia kisoja on ollut ja mennyt, eli Italian, Ranskan ja Saksan mestaruuskisat ovat taakse jäineitä.
- X -


MM- kisoissa on myös mielenkiintoinen Melu- tehtävä, eli seuraavanlainen:
Task catalogue – World Paramotor Championships 2009 33
3.N1 NOISE IN CLIMB
Objective
From a stationary position on the ground in front of a line and using a fixed throttle (and propeller pitch) setting of
pilot choice, the pilot takes off and climbs in a straight line over a microphone set 300m distant from the line. The
max noise in dBA of the aircraft is measured.
Special rules
- Weaving, failure to fly directly over the microphone, changing throttle or propeller pitch setting: Zero score.
Scoring
Pilot score =
nP
nMin
500
Where:
nMin = The minimum noise in dBA achieved in the class
nP = The noise achieved by the pilot in dBA
3.N2 MINIMUM NOISE IN LEVEL FLIGHT
Objective
To fly two legs of a course in opposite directions as quietly as possible.
Description
The course is between two points 300m apart and must be flown in a straight line at a height of 25ft (± 10ft). at a
pilot selected constant throttle and propeller pitch setting. The microphone is positioned 100m offset from the
centreline and equidistant from the two points.
Special rules
- Weaving, changing height, throttle or propeller pitch setting whilst in the course: Zero score for that run.
Scoring
Pilot score =
2
2
1
1
nP
nMin
250
nP
nMin
250
Where:
nMin1 and nMin2 = The minimum noise in dBA achieved on each run in the class.
nP1 and nP2 = The noise achieved by the pilot in dBA on each run.